hö
|
![]() Paperilennokkien SM-kisat 2010 onnistuivat tuulisesta kelistä huolimatta Kautta historian toiset paperilennokkien SM-kisat sujuivat kutakuinkin sutjakkasti, vaikka pieni sade sekä tuulenpuuskat aiheuttivatkin kilpailijoille pientä harmia Joensuussa lauantaipäivänä 23.7. Ilmapiiri kisoissa oli leppoisa ja iloisen mielen värittämä. Kaikkiaan kisaan osallistui yli 50 henkeä. Tällä kertaa ei rikottu edellisten kisojen pituusheittoennätystä eli 41 metriä, nyt pisin heitto oli 28,65 m. Tuolloisen ennätyksen tekijä, espoolainen Samppa Turununen oli nytkin mukana puolustamassa edellistä mestaruuttaan, mutta sijoittui tällä kertaa toiselle sijalle. Kommelluksilta ja dramaattisilta käänteiltä ei tälläkään kertaa kisoissa vältytty. Yksi kilpailulennätys meni nimittäin rakennuksen katolle, jonne mittamies kapusi ja otti mitan, mutta lopullisessa tuomarineuvoston kokouksessa suoritus päätettiin hylätä ja antaa uusi mahdollisuus. Pituusheiton tulokset (kaksi heittokertaa, joista yhteenlaskettu tulos ratkaisi): Palkintojen jako tapahtui sunnuntaina Joensuun torilavalla klo 13 Joensuun Torikirppiksen yhteydessä. Palkinnot ovat rahapalkintoja, sadasta eurosta alaspäin / sarja. Nykysuunnitelmien mukaan Suomen Paperilennokkiseura ry tulee järjestämään vastaavanlaiset kisat myös ensi kesänä. |